Naapuria pitää suvaita

(Julkaistu Kirkossa ja kaupungissa maaliskuussa 2005)

Tuore Timo Kopomaan tutkimus naapuruussuvaitsevuudesta on tylyä luettavaa. Vastustus asunnottomien asuntoloita tai mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten tukiasuntoja kohtaan on kasvamassa, vaikka muuten yhteiskunnassa vannotaan suvaitsevaisuuden nimiin.

Surullista on, että jyrkimmin suhtautuvat hyvätuloiset, koulutetut ihmiset pientaloissaan. Juuri he, joilla luulisi olevan varaa auttaa muita ja ymmärrystä yleishyödyllisille hankkeille. Tai olisivat edes fiksusti itsekkäitä, heikompiosaisista huolehtiminenhan parantaa omaa turvallisuutta. Hoitoon päässyt päihteiden käyttäjä on poissa rötösporukoista.

Kaikkein ikävintä on kuulla perusteluina pelkoja oman asunnon arvon mahdollisesti alenemisesta. Rahassako tämäkin vain mitataan? Miksi erilainen naapuri heikentäisi asunnon arvoa enemmän kuin oma ennakkoluulo tätä naapuria kohtaan?

Välttämättömät hankkeet lykkääntyvät tai jopa kaatuvat naapuruston muutosvastarintaan ja ennakkoluuloihin. Marjaniemeen rakennettiin sitkeän taistelun jälkeen kehitysvammakoti. Laajasalossa ei vieläkään ole löytynyt tilaa vaihtoehtoisen ammattikoulun nuorille. Sahaajankadun ensisuoja ja asuntola kunnostettiin, mutta asunnottomien kipeästi tarvitsemia uusia asuntoloita ei saada perustettua.

Kuitenkin erilaista tuettua asumista tarvitaan. Hankkeita omaan kaupunginosaansa vastustavat ehdottavat useimmiten, että ”toteutetaan tämä sinänsä hyvä hanke jonnekin muualle.” Ei ole mitään muuta, on vain tämä yhteinen kaupunki. Siksi asuntoloita pitää rakentaa meistä itse kunkin naapuriin.

Kopomaan tutkimus antaa hieman toivoakin. Yleisen havainnon mukaan häiriöitä ei ole esiintynyt haitaksi asti ja ristiriidat tasoittuvat muutamassa vuodessa. Vuoropuhelu asukkaiden kanssa lieventää vastustusta. Pieniä yksiköitä suvaitaan helpommin kuin suurempia. Tutkimuksen päätelmiä kannattaa hyödyntää uusien asuntolojen suunnittelussa, jotta niitä päästään myös rakentamaan.

Vihreät