Luontokin mahtuu kaupunkiin

(Julkaistu Helsingin Uutisissa helmikuussa 2005)

Edellisen valtuuston suuria päätöksiä oli uusi yleiskaava. Se hyväksyttiin näennäisen yksimielisesti, mutta siihen jääneet kompromissit ja tulkinnanvaraisuudet tulevat viimeistään asemakaavoja laadittaessa näkyviin. Kaupunkisuunnittelu Helsingissä ei etene ilman poliittisia jännitteitä.

Esimakua saatiin maanantaina, kun kaupunginhallituksen enemmistö yllättäen palautti esityksen Uutelan Skatanniemen rauhoittamiseksi uuteen valmisteluun. Yleiskaavassa alue on merkitty luonnonsuojelualueeksi, mutta jostain syystä kokoomuksen ja demarien mielestä tällä ei ollutkaan merkitystä. Pitää toivoa, että palautukseen oli jokin muu syy kuin maisemaltaan ja luonnoltaan arvokkaan alueen säilyttämisen vastustaminen.

Yleiskaavan kantava idea on kaupunkirakenteen tiivistäminen. Satamalta vapautuvat alueet rakennetaan asuinalueiksi ja täydennysrakentamista jatketaan. Vaihtoehto eli kasvun ohjautuminen naapurikaupunkeihin ja kehyskuntiin johtaisi suureen liikenteen ja ympäristöhaittojen kasvuun. Lisärakentamisella halutaan myös pitää Helsingin väestörakenne tasapuolisena, turvata palvelujen säilyminen ja lisätä perheasuntoja.

Teoriassa helppoa ja kaunista, mutta käytännössä törmätään vaikeisiin yksityiskohtiin. Täydennysrakentaminen tarkoittaa paitsi tyhjien tonttien, joissakin tapauksissa myös viheralueiden rakentamista. Yleiskaavasta neuvoteltaessa osa kiistoista jäi jatkosuunnittelun varaan. Täydennysrakentamisen tarkkoihin rajauksiin haluttiin vielä palata asemakaavavaiheessa, ja kolme isoa kohdetta, Kivinokka, Koivusaari ja Vartiosaari merkittiin selvitysalueiksi. Uusi kaupunkisuunnittelulautakunta ja uusi valtuusto eivät siis ole ihan valmiiksi katetun pöydän ääressä.

Myllypuron pientaloalue on kuvaava esimerkki. Urheilupuiston ja Viilarintien väliin suunnitellaan parin tuhannen asukkaan kaupunkikylää. Paikalla kasvaa tällä hetkellä upeaa metsää, josta osa on arvokasta lehtokorpea. Kaksi hyvää tavoitetta, uudet asunnot ja luonnon säästäminen törmäävät. Kaavaluonnos on tasokas ja mielenkiintoinen, mutta sen toteuttamisen hintakin on kova.

Pientaloilla on kova kysyntä ja suunnitelmat puurakentamisen edistämisestä ovat kannatettavia. Ovatko täydennysrakentamisen hyödyt ja metsäalueen menetys kuitenkaan oikeassa suhteessa toisiinsa? Myllypuron tapauksessa kannattaisi ehkä vielä pohtia rakennettavan alueen pienentämistä ja isomman metsäkaistaleen säästämistä. Suurin piirtein sama asukasmäärä ja rakentamisen volyymi saadaan toteutumaan, jos osa pientaloista muutettaisiinkin pienkerrostaloiksi. Vai uskaltaisimmeko sittenkin tinkiä uuden asuinalueen koosta hieman lisää?

Pientalomuodin huumassa pitää muistaa, että täällä on jotain, mikä muualta Suomesta puuttuu: kaupunkia. Kaupunkimaisen elämänmuodon ytimenä ovat kerrostalokorttelit, joukkoliikenne ja palvelut. Pientalojakin toki tarvitaan, ne täydentävät ja monipuolistavat urbaania asumista.

Helsinki ei koskaan pysty kilpailemaan kehyskuntien kanssa pientalotonttien väljyydellä eikä haja-asutusalueen rauhalla. Eikä tarvitsekaan. Kaupungissa on luontevaa, että naapurit asuvat lähempänä toisiaan kuin kirkonkylällä.

Helsingin kannattaa kehittää omia vahvuuksiaan, luonnonläheistä ja ympäristöystävällistä kaupunkiasumista. Viheralueet ja metsät erottavat sen edukseen muista eurooppalaisista suurkaupungeista. Helsingissä tiiviin ja matalan pitää toteutua juuri tässä järjestyksessä, tiiviys ensin. Näin jätetään tilaa myös luontoa ja virkistysalueita varten.

Vihreät