Kovasydäminen kirkko

(Julkaistu Kirkossa ja kaupungissa syyskuussa 2005)

Kirkkohallituksen kriittinen kanta hedelmöityshoitoihin tuli kuin tuulahduksena menneiltä ajoilta. Herkästä ja monitahoisesta asiasta lausuttiin virallinen totuus ylhäältä käsin, asiantuntijoiden valmistelu ohittaen. Vähän kuin fiilispohjalta.

Tällainenko kansankirkkomme onkin, ylimielinen, tyly, kaukana seurakuntalaisten elävästä elämästä? Lausunto on hämmentävän ristiriitainen: kristillinen vanhemmuus nähdään ennen kaikkea biologisena, oikeiden geenien monistamisena. Toisaalta kannanotossa hurskastellaan, ettei ”ihminen ole vain biologinen olento”. Miksi sitten luovutettujen solujen käyttö pitäisi kieltää, onhan adoptiokin mahdollista?

Onneksi yksi piispa ja kaksi päätoimittajaa palauttivat nopealla reagoinnillaan uskoani kirkon inhimillisyyteen ja sen edustamaan rakkauden sanomaan.

Hedelmöityshoidot eivät ole pelkästään periaatekysymys, niitäkin saa katsoa myös käytännön kannalta. Vanhemmuus ei kuulu ihmisoikeuksiin, mutta kun väestö uhkaa ikääntyä, en keksi miksi lasten saamista pitäisi ehdoin tahdoin rajoittaa.

Kirkon edustajat painottavat usein, että jokaisella lapsella olisi oltava oikeus isään ja äitiin perheessä. Mitä heidän mielestään pitäisi tehdä avioerotapauksissa? Entä leskille ja heidän lapsilleen? Monille taitaa olla yllätys, että Suomessa syntyy vuosittain satoja lapsia, joiden isää ei saada lainkaan selville. Kun kirkko ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kannattaisi ensin katsoa ympärilleen ja tutustua kaikkiin faktoihin.

Adoptioon tai hedelmöityshoitoihin turvautuminen osoittaa, että lapsi on oikeasti toivottu. Mikä olisi lapsen tulevaisuudelle parempi lähtökohta, tai vielä enemmän lapsen etu? Maailmassa on aivan liikaa lapsia, jotka eivät saa kaipaamansa rakkautta tai huomiota. Turvallisia ja välittäviä koteja soisi olevan nykyistä enemmän, ei vähempää.

Hedelmöityshoitoja ei pitäisi rajata edes perhesuhteiden perusteella. Lapset voivat kasvaa onnellisina ja terveinä, oli perheessä yksi tai kaksi aikuista tai vaikka kaksi äitiä. Lasten hyvinvointi pitää asettaa etusijalle. Sen varmistamiseksi riittää adoptioon tai hedelmöityshoitoihin liittyvä neuvonta ja arviointi, muita rajoituksia ei tarvita.

Vihreät