Koulutus on avain tulevaisuuteen

Suomen osaaminen ja sivistys on syntynyt kansakoululaitoksen, lukutaidon ja kunnallisten kirjastojen pönkittämänä. Koulusta saadut eväät kantavat pitkälle – jos koulut ovat niin hyviä kuin niiden kuuluu olla. Tulevaisuudesta säästäminen on tyhmää.

Suomalaisen osaamisen ja samalla tulevan hyvinvoinnin kannalta ei ole samantekevää, mitä yliopistoissa tapahtuu. Opiskelijoiden kannustamisessa on suosittava porkkanaa, ei keppiä. Opiskeluaikoja lyhennetään tehokkaimmin nostamalla opintotukea, jotta opiskelijat voivat työnteon sijaan keskittyä opiskeluun.

Tutkimusrahoitusta pitää lisätä, mutta nimenomaan lisäämällä yliopistojen perusrahoitusta. Tutkimusrahasta kilpaileminen uhkaa tehdä akateemisesta urasta silpputyötä. Nuorille tohtoreille pitää tarjota pysyviä tutkijan- tai lehtorinvirkoja. Hyvä tavoite olisi kaksinkertaistaa seuraavalla vaalikaudella vakinaisen henkilöstön määrä. Samalla korkeakouluopetuksen laatukin paranisi. Lue lisää: Pätkätyöt uhkaavat yliopistojen laatua

Opiskelu pitää säilyttää maksuttomana myös jatkotutkintoja suorittaville. Säilyttäisin opiskelun maksuttomana myös EU:n ulkopuolisille opiskelijoille. Suomalaiset yliopistot eivät pysty maineellaan kilpailemaan lahjakkuuksista amerikkalaisten ja keskieurooppalaisten maailmankuulujen laitosten kanssa. Maksuttomuus on meille ehdoton valtti. Kasvavasta ulkomaisten opiskelijoiden määrästä on verrattomasti enemmän hyötyä kuin kustannuksia. Lue lisää Vanhasen hallituksen epäonnistuneesta koulutuspolitiikasta

Vihreät