Joukkoliikenteen sujumisesta hyötyvät kaikki

Joukkoliikennettä suosivaa politiikkaa on jatkettava: Helsinki toimii joukkoliikenteen varassa. Ilman sujuvaa ja suosittua joukkoliikennettä kaupunki pysähtyisi: mikään ei hidasta henkilöautoa niin paljon kuin toinen auto. Joukkoliikenteen tukea on kaupungin päätöksin lisätty, millä hillitään lipunhintojen nousua ja vältetään linjojen karsiminen. Tällä hetkellä valtio tukee joukkoliikennettä vain maaseudulla. Tuen jatkaminen muualla maassa on välttämätöntä yhteyksien säilymiseksi, mutta sitä on laajennettava myös suuriin kaupunkeihin. Esimerkiksi alentamalla seutulipun hintaa voitaisiin pienentää Helsinkiin vyöryviä henkilöautokolonnia.

Valtion pitää osallistua uusien raiteiden rakentamiseen. Vain metro- ja junaliikenteen laajentamisella voidaan hillitä autoliikenteen kielteisiä seurauksia, kuten päästöjä, ruuhkia ja onnettomuuksia. Uusia asuinalueita suunniteltaessa pitää varautua myös raiteiden rakentamiseen. Metroa ja ratikkalinjoja kannattaa ja pitää laajentaa. Länsimetron lisäksi työn alle pitäisi saada myös metrorata Kampista Töölön ja Pasilan kautta Viikkiin.

Pääkaupunkiseudun toimiva joukkoliikenne ei ole itsestäänselvyys, vaan vuosien työn tulos. Valitettavasti hyväkin taso saadaan romuttumaan nopeasti, jos investoidaan vain autoliikenteen väyliin. Lausunnoilla olevassa Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa (PLJ2007) on yhä liikaa tiehankkeita suhteessa raiteisiin. Keskustatunneli on väärä lääke Helsingin liikenneongelmiin. Lue lisää: Vihreiden kanta keskustatunneliin ei ole muuttunut

Liikennepolitiikassa olisi paljonkin tarkistamisen varaa. Rautateiden kehittämiseksi on sekä nostettava perusradanpidon rahoitusta että investoitava uusiin ratoihin. Autoverotusta on muutettava siten, että verotus kiristyy polttoaineen kulutuksen ja päästöjen mukaan. Myös muuta taloudellista ohjausta kannattaa käyttää, kuten ruuhkamaksuja tai tienkäyttömaksuja. Ja johdonmukaisuuden nimissä joukkoliikenteen pummien lisäksi kuriin pitäisi pistää myös autoilevat pummit. Lue lisää: Liikenteen pummit kuriin

Vihreät