Missä mennään, ministeri Haatainen

(Julkaistu Helsingin Uutisissa huhtikuussa 2005)

Suomalaisen osaamisen ja samalla tulevan hyvinvoinnin kannalta ei ole yhdentekevää, mitä yliopistoissamme tapahtuu. Hallituksen viimeaikaiset hankkeet antavat aihetta huoleen.

Ministerit, joista toiset ovat itse opiskelleet vähän alle ja toiset vähän yli kymmenen vuotta, ovat päättäneet rajata nykyopiskelijoiden opintoaikoja. Miksi byrokratian keppiä, kun porkkana toimisi paremmin? Nuorten siirtymistä työelämään voisi jouduttaa puuttumalla välivuosiin lukion ja opintojen välillä esimerkiksi pääsykokeita kehittämällä. Opintoja nopeuttaisi opintorahan nostaminen.

Oman alan töiden tekemistä opintojen ohessa ei pidä estää. Eihän siinä ole mitään vikaa, että valmentautuu ammattiinsa ja suorittaa joitakin tenttejä samaan aikaan. Miten opetusministeri perustelee hallituksen esittämän pakon ilmoittautua poissaolevaksi? Sen sijaan, että raja-aitoja korkeakoulujen ja työelämän välillä madallettaisiin, hallitus korottaa niitä.

Helsingin yliopiston vuosijuhlassa ministeri Haatainen totesi, että suomalaisten yliopistojen pitäisi voida kilpailla osaamisensa kaupallisessa hyödyntämisessä kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla. Suomeksi tämä tarkoittaa kai sitä, että ulkomaalaisilta alettaisiin periä lukukausimaksuja.

Kuvitteleeko opetusministeri vakavissaan, että suomalaiset yliopistot pystyisivät kilpailemaan lahjakkaista opiskelijoista amerikkalaisten ja keskieurooppalaisten maailmankuulujen laitosten kanssa? Tai ehkä tänne tavoitellaankin vain maksukykyistä kehitysmaiden eliittiä. En jaksa uskoa, että Suomeen syntyisi stipendijärjestelmä, jonka avulla opiskelijoiden tuloa tänne rahoitettaisiin. Kun meidän korkeakoulujamme ja niiden tasoa ei tunneta, maksuttomuus on ehdoton kilpailuvaltti. Lisääntyvästä ulkomaisten opiskelijoiden määrästä on verrattomasti enemmän hyötyä kuin kustannuksia. Lukukausimaksut romahduttaisivat hakeutumisen ulkomailta Suomeen, ja samalla aiheutettaisiin vakavaa vahinkoa maamme menestykselle ja kilpailukyvylle.

Uutta palkkausjärjestelmää ajetaan ministeriöstä käsin kuin kyytä pyssyyn. Kannustavassa palkkauksessa ei sinänsä ole vikaa, mutta sen pitäisi perustua yliopistomaailmassa olennaisiin tekijöihin. Tutkijan tuloksia ei voi mitata vuorovaikutustaidoilla tai pärstäkertoimella. Vielä vakavampi kysymys on, missä määrin tutkijoiden työtä pitää ja saa ohjata ylhäältä päin. Kellokortti ei sovi yliopistoon, ministeri Haatainen.

Palkkausjärjestelmää suurempia ongelmia ovat kuitenkin määräaikaisten työsuhteiden yleisyys ja lyhyt kesto sekä rahoituksen epävarmuus. Muualla ihmisiä kannustetaan ja sitoutetaan työhönsä vakinaistamalla heidät, miksi tämä ei toimisi yliopistoissakin? Pätkätöitä on omiaan lisäämään se, että yhä isompi osa määrärahoista myönnetään projektiluontoisesti erillisten hakemusten ja kilpailun kautta. Jos yliopistojen suoraa budjettirahoitusta kasvatettaisiin, resurssit riittäisivät opetukseen ja henkilöstön vakinaistamiseen.

Vihreät