Alueliitos vauhdittaa Sipoonkorven suojelua

(Julkaistu Helsingin Uutisissa kesäkuussa 2006)

Helsingin seudun väkiluku kasvaa yli 100 000 asukkaalla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Helsingissä asutaan sekä kalliimmin että ahtaammin kuin muissa kunnissa. Pisimmät päivittäiset työmatkat tehdään jo nyt Uudenmaan maakunnan alueella, ja autoliikenteen suorite kasvaa edelleen 2 % vuodessa. Samaa tahtia kasvavat sen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.

Johtopäätös näistä faktoista on, että asuntoja tarvitaan lisää, ne pitää rakentaa mahdollisimman lähelle kantakaupunkia ja siten, että joukkoliikenteestä tulee todellinen vaihtoehto. Siksi valtuusto päätyi laajalla enemmistöllä esittämään Sipoon länsiosien liittämistä Helsinkiin. Helsinki ei pysty vastaamaan pientalojen kysyntään, eikä Sipoolla ole resursseja rakentaa metroa.

Alueliitos ei kiihdytä Helsingin seudun väestönkasvua, mutta se antaa mahdollisuuden ohjata kasvua ja asuntorakentamista kestävällä tavalla. Suunnittelun lähtökohdaksi pitää ottaa kaupunkimaiset pientaloalueet, jolloin voitaisiin yhdistää joukkoliikennekaupungin edut ja ihmisten toiveet omasta talosta ja pihasta.

Vaikka esitetty liitosalue on kooltaan yli neljännes nykyisestä Helsingistä, pinta-alaa ei riitä tuhlattavaksi harvaan rakentamiseen. Joukkoliikennekaupungin idea on, että matka pysäkille on lyhyt ja yhden pysäkin ympärillä asuu riittävästi matkustajia. Asuinalueiden pitää olla tiiviitä myös, jotta niiden väliin jää riittävän laajat virkistysalueet.

Helsinkiä on epäilty pyrkimyksestä rakentaa Sipoonkorpeen, mutta itse asiassa alueliitos vauhdittaa sen suojelua. Valtaosa Sipoonkorvesta kuuluu edelleen Sipooseen ja Vantaaseen. Jatkossa Helsinki keskittyy liitosalueen kehittämiseen ja pyrkii vähentämään maanomistustaan Sipoon puolella. Yksi keino voisi olla maanvaihto valtion kanssa siten, että Helsingin keskellä Sipoonkorpea omistamat maat liitettäisiin vireillä olevaan luonnonsuojelualueeseen.

Valtuustokeskustelussa lähes kaikki ryhmät tukivat Sipoonkorven suojelua. Valtuuston päätöksessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että metron jatkaminen itään ei vaaranna Sipoonkorven seudullisia luontoarvoja. Vihreiden viesti on mennyt läpi: itäinen pääkaupunkiseutu tarvitsee Nuuksion kaltaisen virkistys- ja suojelualueen. Parinkymmenen vuoden takaisessa selvityksessä tilanne oli vielä toinen, silloin rakentamista luonnosteltiin tärkeimmille virkistysalueille. Nyt on aika piirtää nuo kartat uudestaan.

Myös Helsinkiin liitettäväksi aiotulla alueella on merkittäviä luontokohteita, jotka on tulevassa osayleiskaavassa otettava huomioon. Erityisen tärkeää on varmistaa metsäalueen ekologiset yhteydet merenrantaan.

Mielenkiintoinen sivujuonne alueliitoksessa liittyy Malmin lentokentän tulevaisuuteen. Jos pientalotontteja saadaan Länsi-Sipoosta ja jos metron jatkaminen sinne toteutuu, lentokenttä voi rauhassa jatkaa toimintaansa ainakin nykyisen vuokrakauden loppuun, noin 30 vuoden ajan.

Vihreät