Pääkaupunkiseutu yhteen

(Julkaistu Helsingin Vihreiden nettisivuilla 19.1.2007)

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat jo nyt käytännössä yhtä kaupunkia. Haasteetkin ovat yhteisiä: asuntorakentaminen ja eriarvoistumisen estäminen, maankäyttö ja liikennejärjestelmä sekä elinkeinopolitiikka ja työllisyyden vahvistaminen.

Yhteisistä palveluista ja päätöksenteosta on ryhdytty vakavasti keskustelemaan, mutta tuloksia saadaan hitaasti. Esimerkiksi länsimetrosta on vasta periaatepäätös, kolmen vuosikymmenen jahkaamisen jälkeen. On korkea aika lopettaa keskinäinen kilpailu ns. hyvistä veronmaksajista ja tasata sekä hyödyt että kustannukset.

Tarvitaan yhteistä, demokraattista päätöksentekoa korvaamaan monimutkaiset ja kankeat neuvottelut ja sopimukset. Pääkaupunkiseutu on yhdistettävä.

Jokainen kaupunkilainen hyötyy

Tavalliselle kaupunkilaiselle tiivistyvästä yhteistyöstä on paljon iloa. Kunnallisiin palveluihin saadaan laatua ja tehokkuutta ilman veronkorotuksia. Maankäytön ja liikenteen yhteisen suunnittelun ansiosta asuntoja ja joukkoliikennettä saadaan lisää, kaupunkirakenteesta tulee fiksumpi ja kaupungista miellyttävämpi.

Voimien kokoaminen parantaa korkeakoulujen ja yritysten toimintamahdollisuuksia. Tämäkin hyödyttää kaikkia meitä: menestyessään ne luovat osaamista, työtä ja hyvinvointia Helsinkiin ja koko seudulle.

Seutuhallinto. Nyt.

Tiivistyvää yhteistyötä ei voi jättää vapaaehtoisten sopimusten varaan, sillä niiden avulla ei päästä sopuun kuin helpoista asioista. Nykymallissa päätöksenteko vaatii yksimielisyyttä, joten erimielisyydet jäävät ratkaisematta. Erityisen vaikeaa on päästä yhteisymmärrykseen kustannusten jakamisesta.

Vapaaehtoiseen yhteistyöhön liittyy vakavia ongelmia myös kansanvallan kannalta. Yhteisiä tehtäviä hoitamaan perustetaan kuntayhtymiä tai yhtiöitä, jotka eivät ole suoraan kaupunginvaltuustojen alaisuudessa. Valta valuu välillisesti valituille yhtiöiden hallituksille tai sopimuksista neuvotteleville virkamiehille. Kansan valitsemat päättäjät voivat vain siunata syntyvät sopimukset. Poliittinen vallankäyttö ja vastuu hämärtyvät.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kuntaliitos synnyttäisi miljoonakaupungin, jonka hallinto voitaisiin periaatteessa järjestää kuten Helsingin nyt. Sillä olisi yksi valtuusto, yksi kaupunginhallitus ja jokaista virastoa johtaisi yksi lautakunta. Käsiteltävien asioiden määrä tosin kasvaisi rajusti, ja perustellusti voidaan epäillä, miten helppoa olisi vahvistaa kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia. Erilaisten suurten organisaatioiden yhdistämisessä ja toimintakulttuurien yhdenmukaistamisessa on isoja haasteita, kuten jokainen yritysfuusio todistaa.

Parempi ratkaisu olisi perustaa erillinen seutuhallinto, joka vastaisi joukkoliikenteestä, vesi- ja jätehuollosta, lukioista ja ammattikouluista ja muista seudullisista palveluista. Kunnallisvaalien yhteydessä valittaisiin seutuvaltuusto. Nykyiset kaupungit säilyisivät ja vastaisivat lähipalveluista, kuten vanhuspalveluista, peruskoulusta ja päivähoidosta.

Metropolihallinnon suuri etu kuntaliitokseen olisi sen joustavuudessa. Helsingin työssäkäyntialue ulottuu pitkälle kehyskuntiin ja ylikin. Puoli Uuttamaata ei mahdu millään yhteen kuntaan, mutta metropolihallinto voisi laajentua nykyisen pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin. Identiteetin tai paikallisten vaikutusmahdollisuuksien puolesta pelkäävien yhdistymistuskaa helpottaisi nykyisten kaupunkien säilyminen.

Vihreät